Kaikki on nyt koettu

Nopeastihan tässä vierähtikin puolitoista kuukautta viimeisimmästä kirjoituksesta. Nyt on kuitenkin lähes kaikki talviset kelit koettu kitkarenkaiden kanssa. Ainoa ajokeli jota jäin kaipaamaan oli alijäähtyt vesisade tai ei sitä nyt varsinaisesti kaipaamaan jäänyt, mutta sekin olisi ollut kiva kokea. Kuten jo ehkä arvaatkin tämä testi on tullut päätökseensä. Tämän aamuinen luistelu oli sitten viimeinen pisara ja huomenna CRV saa alleen oikeat talvirenkaat.

Viimeksi kirjoittaessani lunta oli tullut juuri nimeksi, nyt sitä on sitten omaksi ja naapurin tarpeiksi. Joulun alla satoin ensimmäiset kunnon lumet, joten pääsin testaamaan kitkarenkaan tomivuutta lumella. Tamppaantunut, hieman karhea lumi oli yllättävän pitävää ja rengas toimi oikeastaan parhaiten juurikin tuossa kelissä. Joulun jälkeen sattui muutama hieman liukkaampi päivä ja jolloin CRV onnistui yllättämään minut. Normi lähtö kotoa ja kotikadulla pienet jarrutustestit ja sitten ensimmäiseen risteykseen, vaan eipä pysähtynyt CRV ensinkään ennen kuin oli lähes puolessa välissä risteystä. Tässä tapauksessa ei ollut kyllä kyse kuskin huolimattomuudesta, vaan täysin siitä, että tien kitkakerroin ehti muuttua tuossa muutaman sadan metrin matkalla dramaattisesti - taas olis ollut nastoilla käyttöä!

Vuoden vaihteen jälkeen onkin saanut sitten ajella todellisissa talvikeleissä, välillä vähän suolatuillakin tiellä, joten tuntuma kitkarenkaan toiminnasta on kyllä hahmottunut varsin hyvin. Kun lämpötila pysyttelee kymmenen miinusasteen alapuolella ja tasaisena, kitkarengas pitää varsin hyvin ja on miellyttävä ajaa. Vaan annappas olla kun läpötila nousee selkeästi ja jäisen tienpinnan päälle kertyy hieman kuuraa, niin johan alkoi liikenneympyrätkin mennä kahva edellä ja auton ajonhallinta järjestelmä kuvitella kuljettajan menettäneen ajokkinsa hallinnan. Toimiihan se kun ajaa hiton hiljakseen, vaan kuka maltaa ja kestääkö perässä ajelijan kantti. Kovallakin pakkasella kitkarenkan ominaisuudet säilyivät loistavina. Pito oli tahmealla jällä hyvä ja tasainen.

Pienenä anekdoottina mainittakoon, että pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan myös vararenkaan vaihtoa. Liki kolmenkymmenen asteen pakkasessa se ei todellakaan ollut mikään mielyttävä kokemus, mutta onpahan testattu. Perhe kellotti vaihdolle ajan 8 min 35 sek. tunkkauksineen - lämpöisestä autosta käsin tietysti. Ei siis mikään huono aika! Kysyivät kyllä, että tarvitsenko apuja, mutta sanoin, että tämä lienee niitä hommia, jonka tiikerit osaavat parhaiten. :D No, kyseinen tapaus ei kyllä liity mitenkään kitkarengastestiini, mutta tulipahan nyt kerrottua. Huomionarvoista tässä tapauksessa on se, että välillä on syytä kurkistaa sinne peräkontiin, että kaikki tarpeellinen välineistö on kunnossa mikäli rengasrikko tulee. Jos sieltä ei syystä tai toisesta vararengasta löydy niin on myös syytä varmistaa, että autossa on jossain puhelinnumero, johon soittaa rikon sattuessa.

Aika monta aamuöistä lähtöä on tullut noilla kitkoilla startattua kohti etelää, mutta tänään oli sitten viimeinen pisara. Heti ensimmäisellä rampilla minusta tuli matkustaja pidon kadottua autosta kokonaan. Siinä ei paljon ajonhallintajärjestelmät auttaneet, nelivedosta puhumattakaan. Jollain kumman konstin onnistuin saamaan auton kuitenkin rampille enkä kaistan ja rampin väliin. Nyt oli kyllä kyseessä täydellinen unohdus siitä, että näillä renkailla pitikin olla varpaillaan koko ajan liikkuessa talvisissa keleissä. Väistämättäkin herää kysymys pitääkö näin olla. Vastauskin löytyy helposti - EI! Vaihtoehtona ovat nastalliset talvirenkaat, jotka tasaavat tienpinnan kitkan vaihteluita ja antavat heiman enemmän anteeksi kuljettajan tekemiä virheitä - joita väistämättä talvikeleissä tulee.

Joo, totta on, että ennakoivalla ajolla suurin osa virheistä on vältettävissä, mutta tuntuu se ennakoiva ajo unohtuvan suomalaiselta autoilijalta vaikka keli on niin helvetin huono, ettei eteensä näe kuin muutaman kymmenen metriä. Edellisessä kirjoituksessani viittasin talven 2005 tapahtumiin ja nythän tästä ennakoinnista on heiman tuoreempaakin näyttöä. Lunta tulee taivaalta niin, ettei eteensä nää ja silti pitää työntää moottoritiellä 110 km/h. Eihän tässä ole mitään järkeä! Toki se on aivan sama olisiko noilla viime viikon autoilla ollut kaikilla nastat tai kitkat, jälki olisi varmasti ollut ihan saman suuntaista. Tässä tullaankin siihen, että kannattasiko se pito auton alla maksimoida ihan vain siltä varalta, että se ennakointi sattuisi joskus unohtumaan. Ainakin siinä tapauksessa kuljettajalla on käytettävissään mahdollisimman hyvä jarrutuspito ja ohjattavuus, jos se nyt sitten jotain sattuisi auttamaan.

En ole edelleenkään kitkan käyttäjiä vastaan, mutta näillä kirjoituksillani haluan muistuttaa kaikkia teitä tiellä liikkujia, että Suomessa talvella tienpinnan kitka saattaa vaihdella dramaattisesti lyhyelläkin matkalla ja tällöin nopeuden sovittaminen vallitseviin olosuhteisiin saattaa olla jopa mahdotonta (esim. jonossa ajettaessa), joten ajellaan siellä teillä niin kuin ajettaisiin huonoimmassa mahdollisessa kelissä, jotta ollaan varauduttu kaikkeen. Liikenneturvallisuus lähteen vain ja ainoastaan RATIN JA PENKIN VÄLISTÄ!

Turvallista talvea,

-jarmo-

PS. Tämän blogin yhteydessä en suostu kitka-nasta väittelyyn, se on jokaisen oma asia minkä renkaan valitsee (myyn niitä molempia ihan mielelläni). Totesin jo alussa, että tällä testillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa, joten myös sen aikana syntyneet tunnot ja kommentit voi huoletta jättää omaan arvoonsa.

Kitkallakin pärjää, mutta...

Kaikkeen todellakin tottuu. Nyt ei enää kitkan hieman levoton ajotuntuma häiritse (ainakaan pahasti). Monenmoista keliä on takana varsinkin, kun tämä joulukuun alku on ollut hyvinkin lennokasta aikaa. CRV on liikkunut ahkerasti ympäri Suomea.

Kelien puolesta testaus on jäänyt vähän vähiin, kun varsinaisia talvikelejä ei ole Keski-Suomenkaan korkeudella ollut kuin muutamana päivänä. Niin päätiet kuin sivutietkin tuntuvat pysyvän sulina päivästä toiseen. Onneksi kotikatu on näillä leveysasteilla ehkä se viimeinen paikka, jossa lumi pysyy. Näin ollen pääsen edes pienellä pätkällä testaamaan kitkaa. Joka aamu lähtiessäni kokeilen jarrutus- ja kiihdytyspidon. Kovin paljon sivuttaispidon testauksia en ole uskaltanut tehdä, laittaisivat naapurit pian CRV:n ajokieltoon. Myönnettävä on, että muutamat vasta kortin saaneet ovat näitäkin harjoitteita ilta-aikaan tehneet - ainakin jäljistä päätellen.

Kaikissa näissä keleissä, mitä tänä talvena on ollut, kitkarenkaani ovat toimineet mielestäni hyvin. Näin ollen on todettava, että niillä todellakin pärjää. Haluaisin kuitenkin herätellä hieman niitä, jotka ovat ehdottomasti kitkarenkaiden käytön kannalla ja jopa vähentämässä nastarenkaiden käyttöä. Pitääkö renkaiden olla sellaiset, että niillä pärjää vai voisivatko ne olla sellaiset, jotka pitävät kaikissa olosuhteissa parhaalla mahdollisella tavalla? Toivotaan, että tällä testillä asiaa valaistaan edes hieman.

Tämän neljän viikon aikana, jolloin autossani on ollut kitkarenkaat, on sattunut kolme sellaista tapausta, jolloin todella kaipasin nastarengasta. Kahdessa tapauksessa kyse oli tilanteesta, jossa nastan pidolla olisi ollut todellakin merkitystä. Ainahan voi todeta, että näissäkin tapauksissa ennakoivalla ajolla vältyttiin peräänajolta tai suistumiselta. Niinpä, mutta mitä jos aina ei voi ennakoida parhaalla mahdollisella tavalla, muistamisesta tai tahdosta puhumattakaan. Jos kaikki liikkeellä olevat autoilijat olisivat ennakoineet 17.3.2005, ei tuolloin olisi ollut puolta sataa lunastukseen mennyttä autoa Lahden ja Porvoon väylillä.

Viimeinen tapaukseni sattui viime viikon torstaina palatessani jälleen kerran Helsingistä kotiin. Pysähdyin Heinolassa paikallisella huoltoasemalla. Sää oli vetinen ja lämpötila +1°. Moottoritie oli siis aivan sula. Poistuessani huoltoasemalta moottoritielle, autoni karkasi rampissa käsistä - RAMPPI OLI JÄÄSSÄ! Tässä tilanteessa nastarenkaat eivät olisi tuoneet yhtään sen parempaa pitoa kuin kitkarenkaat, mutta aivan varmasti ne olisivat varoittaneet äänellään luiston alkamisesta aikaisemmin. Näin ollen reaktioaikaa olisi jäänyt hieman enemmän. Ei varmastikaan puolta sekuntia enempää, mutta joskus sekin on riittävä. Onneksi tässä tapauksessa selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Nyt jäi nastat nurkkaan

Niin siinä vain siitten kävi, että vannoutunut nastarenkaiden käyttäjä laittoi alleen kitkarenkaat. Täytyy tosin myöntää, että syynä oli keskustelu, jota internet on pullollaan. Jos ne kitkat kerta ovat niin ylivoimaisen loistavia kuin väitetään, niin täytyihän minunkin niitä kokeilla. Edellisestä perstuntuma testauksesta on kuutisen vuotta. Silloin ehdin ajaa kitkoilla puolisen kuukautta, kunnes vaimoni otti auton käytöönsä ja soitti minulle 15 minuutin ajon jälkeen, että nämä renkaat on vaihdettava välittömästi, tällä autolla ei pääse kuin ojan pohjalle. No nyt on molemmilla omat autot ja vaimolla nastat, minulla kitkat.

Noin viikon ajettuani ja analysoituani kitkojen erinomaisuutta ajattelin, että voisin jakaa kokemuksiani julkisestikin. Niinpä päätin avata tämän blogin ja kirjoittaa käyttökokemuksiani kitkarenkaista testini ajan. Panotan vahvasti, että kyseessä ei ole millään tavalla tieteellinen tai mitattu testi, vaan puhtaasti kuljettan omiin fiilareihin, pelkotiloihin ja perstuntumaan perustuva analysointi. Siksipä voittekin huoletta jättää nämä kommentit omaan arvoonsa.

Päättäessäni vaihtaa jo alla olevat nastarenkaat kitkarenkaisiin tavoitteenani oli saada kokemusta siitä miten nykyaikainen kitkarengas ja ajonhallintajärjestelmällä varustettu ”nelivetoinen” auto toimivat yhdessä - vai toimivatko ne? 

Ensituntuma kitkarenkaaseen oli hiljainen ja pehmeä nastojen jälkeen. Tiet ovat olleet vielä sulia, joten nämä kokemukset ovat vain paljaalta ja märältä tienpinnalta. Kaupunkinopeuksissa tuntuma oli hieman huojuva ja auto tuntui epävarmalta - tai sitten vain kuljettaja oli epävarma. Tämä vaikutelma ei kuitenkaan korjaantunut lähtiessäni kotimatkalle. Mukavuus ehkä lisääntyi hiljaisemman ajoäänen myötä, mutta olin huolissani auton ajo-ominaisuuksista. Olen tottunut vuosien varrella varsin tarkkaan ohjaustuntumaan. En kuitenkaan halua renkaani olevat vain kuoria vanteen päällä, joten rataominaisuuksia en renkaalta odota, mutta tuntuma tiehen pitää olla. 

Kaikkeen näköjään tottuu. Ajelin viikon verran työmatkoja ja ajo alkoi tuntua varsin mukavalta. Perjantai aamuna lähdin viimein pidemmälle reissulle. Aamu oli ilman osalta juuri ja juuri plussan puolella, mutta tienpinnassa oli ohut nihkeä jääkalvo. Pääsin siis vihdoin kokeilemaan kitkarenkaan pitoa. Ilokseni voin todeta, että tälläisellä kelillä rengas toimi yllättävän hyvin. Pito löytyi niin sivuttais- kuin pitkittäissuunnassakin. Tässä kelissä nastasta ei todellakaan olisi ollut apua, jää oli hiuksen ohutta. 

Pian alkoivat päätiet sulaa aamuliikenteen vaikutuksesta ja pääsin ajamaaan pitkää matkaa ensimmäistä kertaa kitkarenkailla pitkään aikaan. Täytyy sanoa, että autoni ei ollut enää sama, kun muutama viikko sitten Helsingissä käydessäni. Se vaati jatkuvaa ohjaamista ja tuntui välillä menevän täysin omia teitään. Tuulen yltyessä iltapäivän paluumatkalla auto kiemurteli kaistalla aivan holtittomasti. En muista milloin olisin joutunut ajamaan autoa viimeksi näin tarkasti. Toki tuulellakin oli oma osuutensa tällä matkalla, mutta tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun ajan tuulisessa kelissä. Yllätyin todella kitkarenkaan ajotuntuman levottomuudesta. Toivottavasti talven tulo parantaa tilannetta ja kuten aikaisemmin totesin, kaikkeen tottuu. 

Tässäpä ensituntumaa. Talvisia kelejä odotellessa.